Janne Lehtinen
VP, Strategy & Client Success
Tokmannin diginäyttöverkosto avautuu ohjelmalliselle ostamiselle – ReTALE tuo kaupan median mediatoimistojen ulottuville
Retail media on kasvanut yhdeksi markkinoinnin puhutuimmista aiheista – ja hyvästä syystä. Nyt suomalaiset mediatoimistot pääsevät ensimmäistä kertaa ostamaan Tokmannin myymäläverkostossa pyöriviä digitaalisia näyttöjä ohjelmallisesti. ReTALE on kehittänyt ratkaisua yhdessä Tokmannin ja IPG-mediatoimiston kanssa.
Ostopolun kriittisin hetki on myymälässä
Markkinoinnin mittaaminen on siirtynyt yhä enemmän digitaalisiin kanaviin, mutta yksi tosiasia on pysynyt muuttumattomana: merkittävä osa ostopäätöksistä syntyy edelleen kivijalkamyymälässä. Juuri silloin, kun asiakas seisoo hyllyn edessä ja miettii valintaansa, brändiviesti voi olla ratkaiseva.
Tokmanni tavoittaa kaikissa kanavissaan yli 4 miljoonaa kontaktia joka viikko – ja pelkästään myymälöissä asioiva yleisö ylittää miljoona viikoittain. Diginäyttöverkosto on käynnistynyt kymmenellä myymälällä, mutta laajenee merkittävästi jo kuluvan vuoden aikana.
”Haluamme olla digitaalisesti kypsä retail media -toimija, ei vain myymäläverkoston laajuuden vaan myös teknologisten ratkaisujen ansiosta. Diginäyttöverkostomme laajentuessa on tärkeää edistää myös mainostilan ostamisen helppoutta ja mahdollistaa mutkattomasti merkityksellisen sisällön tie oikeille kohderyhmille ostopäätöksen äärellä.” – kertoo Tokmannin myymälämarkkinoinnista ja retail mediasta vastaava markkinointipäällikkö Mamo Vilkki.
Uusi ostamisen tapa: ohjelmallisuus tuo joustavuutta ja tehokkuutta
Tähän asti kaupan median ostaminen on vaatinut erillisiä prosesseja ja manuaalista työtä. Nyt tämä muuttuu.
ReTALE on rakentanut yhdessä Tokmannin ja IPG-mediatoimiston kanssa ratkaisun, joka mahdollistaa Tokmannin diginäyttöinventaarin ohjelmallisen ostamisen Adformin teknologian avulla. Käytännössä tämä tarkoittaa, että mediatoimistot voivat integroida Tokmannin myymälämedian osaksi laajempia kampanjakokonaisuuksia samoilla työkaluilla ja prosesseilla, joita he jo käyttävät muun digitaalisen median ostamiseen.
Tehokkuus kasvaa. Kampanjoiden suunnittelu, varaaminen ja raportointi onnistuvat yhden prosessin kautta. Turha käsityö vähenee ja reagointi nopeutuu.
Kohdentaminen tarkentuu. Ohjelmallinen ostaminen mahdollistaa kampanjoiden kytkemisen relevantimpiin ajankohtiin, myymälöihin ja osastoihin.
Mediasuunnittelu yksinkertaistuu. Tokmannin diginäytöt voidaan nyt ottaa mukaan mediamixiin samalla tavalla kuin muutkin kanavat – ei erillisenä saarekkeena vaan luonnollisena osana kampanjakokonaisuutta.
”Diginäytöt ovat moderni ja ketterä kampanjointiväline, jonka ostaminen tulee olla yhtä modernia ja ketterää, siksi Adform on merkittävä kehitysaskel. Ohjelmallisen ostamisen kautta retail mediamme tulee olemaan yhä paremmin löydettävissä ja saatavilla. Adform vie meidät myös kohti kohdennetumpaa retail mediaa, jota emme ole vielä aiemmin päässeet hyödyntämään täysipainoisesti.” – Markkinointipäällikkö, Mamo Vilkki
Valtaväestö tavoitetaan siellä missä ostaminen tapahtuu
Tokmanni ei ole tavallinen mediakanava. Se on Suomen suurin halpakauppaketju, jossa asioi viikoittain yli miljoona ihmistä myymälöissä – laaja, demografisesti monipuolinen yleisö, jota tavoitetaan nimenomaan silloin kun heillä on aktiivinen ostoaikomus.
Diginäytöt kattavat myymälöiden keskeisimmät kohtauspisteet sisääntulosta kosmetiikkaan ja kodin tavaroihin – kaikki osastot, joissa asiakkaalla on aktiivisesti jokin tarve.
Tämä tekee Tokmannin diginäyttöverkostosta kiinnostavan täydennyksen erityisesti kampanjoihin, joissa tavoitteena on:
- tavoittaa valtaväestö laajasti ja kustannustehokkaasti
- vaikuttaa ostopäätökseen siinä hetkessä, kun se syntyy
- vahvistaa digitaalisen kampanjan viesti myös fyysisessä ympäristössä
Kyse ei siis ole pelkästään uudesta mediakanavasta – kyse on siitä, että mediamix voidaan nyt rakentaa kattamaan koko ostopolku, myös sen viimeinen ja kriittisin vaihe.
”DOOH menee ohjelmalliseksi ennemmin tai myöhemmin. Se on selvää. Ja kun agenttinen kaupankäynti yleistyy, automatisoitu ostoputki ei ole lisäarvo vaan sisäänpääsylippu.” – President Nordics, KINESSO (IPG Mediabrands), Christopher Fernandez
Verkosto laajenee – ja kehitys jatkuu
Tokmannin diginäyttöverkosto on käynnistynyt kymmenellä myymälällä ja moninkertaistuu kuluvan vuoden aikana. Samalla ReTALE kehittää ratkaisua jatkuvasti eteenpäin: tavoitteena on tehdä kaupan median ostamisesta yhä vaivattomampaa, läpinäkyvämpää ja tuloksellisempaa.
IPG-mediatoimiston kanssa toteutettu pilotti on osoittanut, että ohjelmallinen kaupan media toimii – ja että se tuo aitoa lisäarvoa sekä mainostajille että mediatoimistoille, jotka haluavat rakentaa vaikuttavampia kampanjakokonaisuuksia.
”Tokmannin diginäytöt ja myymäläverkosto muodostavat erittäin vahvan alustan retail median kehittämiselle, koska ne yhdistävät suuren tavoittavuuden, ostotilanteen läheisyyden ja brändimielikuvaan vaikuttamisen ainutlaatuisella tavalla. Siksi tällä hetkellä laajennamme diginäyttöjen verkostoamme ja kehitämme rakenteita mainostilan ostamisen helpottamiseksi.” – Markkinointipäällikkö, Mamo Vilkki
Ota selvää mahdollisuuksista
Haluatko tietää lisää siitä, miten Tokmannin diginäyttöverkosto sopii osaksi teidän asiakkaidenne mediamixiä? Ota yhteyttä ReTALEn tiimiin – autamme löytämään oikean ratkaisun.
